lauantai 12. syyskuuta 2015

Siniviuhka kaksi vuotta!

Tämän postauksen kirjoittaminen oli vaikeampaa kuin kuvittelin.

11.9.2013 julkaisin ensimmäisen postaukseni. Blogi oli ollut olemassa, vain minun nähtävissäni, jo kesän 2013 ajan. Olin tehnyt postauksia valmiiksi, poistanut ne, tehnyt taas uusia, ja poistanut nekin. Lopulta syksyllä uskaltauduin vaihtamaan blogin julkiseksi ja painamaan julkaise-nappia ensimmäisen kerran.

Nyt lueskelen ensimmäisiä postauksia lievähkön myötähäpeän vallassa, mutta ainakin blogin taso on noussut alkuajoista, ehhehee. En kuitenkaan halua poistaa ensimmäisiä postauksiani, niistä jos jostain näkee kehittymiseni kirjoittajana ja kuvaajana.


Minä näen tietenkin blogiteksien taakse enemmän kuin te lukijat. Ehkä joku taitava ihmistuntija voi lukea joidenkin postausten rivien välistä, kuinka rikkinäinen tyttö niiden takana oli.

Ensimmäisen postauksen jälkeen meni reilu kymmenisen päivää, minkä jälkeen mun elämä romahti. Erosin pitkästä parisuhteesta, ja olin ensimmäistä kertaa aikuisiällä yksin, vastuussa itse itsestäni ja hyvinvoinnistani. Näen itse tekstieni välistä, kuinka jokainen sana kirkuu, että on paha olla, olen hukassa, yksin. Olin yksin uudessa kaupungissa, asuin ensimmäistä kertaa yksin, eikä minulla ollut täällä tuttuja. Mä niin toivon, että voisin nyt palata kahden vuoden taakse, ja halata sitä särkynyttä tyttöä, joka silloin olin.


Alkoi mun elämän synkin aikakausi, jollaista en toivo enää kohtaavani. Sitä en tiennyt, että tapaisin hyvin pian uuden ystävän, jonka kanssa kuljettaisiin jos jonkinmoiset seikkailut, aallonpohjat ja huiput. Pusipus Tessa ♥ Sitäkään en arvannut, että samana talvena tapaisin miehen, jonka kanssa luonteet ja huumorintaju natsaavat näin hyvin yhteen, ja jonka kanssa menen kihloihin. ♥

Ensin täytyy romahtaa, jotta voi nousta ja kukoistaa.

Jos jostain voin olla ylpeä itsessäni, niin tämän blogin pysymisestä pystyssä. Kirjoitin tuona talvena ehkä kerran kuukaudessa, jos sitäkään, mutta en lopettanut. (Olen melko dramaattista lopettajatyyppiä, sillä kun jonkun harrastuksen/asian lopetan, niin siihen ei sitten enää koskaan palata.) Kirjoitustahti on tihentynyt entisestään ja olen löytänyt aivan uudenlaisen halun kehittyä bloggaajana.

Takana on kaksi vuotta blogin kirjoittamista. Tästä on tullut henkireikä, rakas harrastus, intohimo. En ikinä olisi uskonut, että löytäisin kavereita tämän harrastuksen kautta, mutta niin on käynyt. Olen tutustunut aivan huikeisiin tyyppeihin, ja toivon että tutustun vastedeskin. Kuinka huippua onkaan tavata ihmisiä, jotka hepuloivat kosmetiikasta yhtä lailla kuin minäkin!

Mä rakastan kirjoittamista, olen aina rakastanut. Alakoulussa olin runotyttö, sitten siirryin novelleihin ja proosaan ylipäänsä, kävin luovan kirjoittamisen kurssilla. Lukion aikana vapaa kirjoittaminen vähentyi, kun koulu vei paljon energiaa. Syksyllä 2013 minussa meni kaikki lukkoon, myös kirjoittamisessa. Kahteen vuoteen en ole kirjoittanut mitään muuta, kuin blogitekstejä. Mulla alkaa olla sellanen kutina, että proosan kirjoittamisen lukko voisi hyvinkin aueta. Mulla on kirjoitusolo, sellainen kutina, että sanoja olisi tulossa.


Mistä tämän blogin nimi Siniviuhka sitten on lähtöisin? Sini on mun nimeni, jos jollekin se vielä on epäselvää, ja halusin blogin nimeen jotain omaan nimeeni viittaavaa. Beauty by Sini ynnä muut geneeriset valinnat eivät istuneet omaan suuhuni sitten lainkaan.

Siniviuhka, Scaevola saligna, on tämän teksin kuvituksena. Siniviuhka on ensimmäinen aikuisten oikeasti mun elossa pitämä kukka. (Tämä on siis huomattava seikka, olen tässä puolen vuoden sisällä listinyt vahingossa viisi kasvattamaani yrttipuskaa...) Sain Siniviuhkan rakkaalta ystävältäni Suvilta, jonka kanssa olemme olleet kolmevuotiaista saakka kuin paita ja perse. Näemme harvoin, mutta juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäimme. Siniviuhka kukkana ja nimenä symboloi minulle ystävyyttä, kukoistamista ja jatkuvuutta. ♥


Kuvat on otettu Järvenpäässä Pajun puutarhassa. Kuvausassistenttina toimi aivan hurmaava Pajun puutarhan operatiivinen johtaja Miro ♥

Blogisynttäriarvonta lähtee käyntiin pian omassa erillisessä postauksessaan, klikkailkaapa itsenne hetimiten lukijaksi Bloggerin tai Bloglovinin kautta, mikäli osallistuminen kutkuttaa! ^__^

6 kommenttia:

  1. Vanhojen kirjotusten lukeminen on aina vähän häpeällistä, oli sitten kyseessä blogi tai ainakin mulla päiväkirjat. :D Mutta niistä näkee aina, miten elämä on mennyt eteenpäin, tavalla tai toisella. Ihanaa, ettet lopettanut bloggaamista ja jatkoit. Henkireiät ovat tosi tärkeitä. Suhtaudun itse bloggaamiseen samalla tavalla. Kun elämä on ollut perseestä, hajuvedestä kirjoittaminen on saanut mielen edes hetkeksi muualle.

    Onnea blogille ja kirjoittajalle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, päiväkirjat! Siinä on kyllä varsinainen myötähäpeän kehto! :'DD En oo uskaltanut lukea teini-iän päiväkirjoja muutamaa sivua enempää, voi sitä ajatusmaailmaa ja naiiviuden määrää! :D

      Blogi on kyllä paras pakopaikka todellisuudelta, mikäs sen parempaa kuin uppoutua jonkin meikin tuotelistaukseen, kynsilakan värin tai voiteen koostumuksen analysointiin!

      Kiitos ♥

      Poista
  2. Onpa ihana tarina sun blogin nimen takana <3 I get you, man! Onnea kaksivuotiaalle <3 :)

    VastaaPoista
  3. Ihana teksti, mun tekee myös mieli halata sitä kahden vuoden takaista tyttöä ♡

    Onnea kahdesta vuodesta, toivottavasti tulee vielä paljon blogivuosia lisää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ♥ Eiköhän näitä blogivuosia ehdi kertymään! ^__^

      Poista

Kirjota mulle, beibi! :D